Kävimme luistelemassa Washington DCssä tänään. |
Piiitkän tauon jälkeen ajattelin taas palata blogin pariin. En oikeen tiedä mistä aloitta kun viime kerrasta on jo ehtinyt kulua melkein kaksi kuukautta. Tuntuu siltä että saan aina vaan tekstin aikaseks kun istun joko bussissa tai junassa. Tällä kertaa olen matkalla Washington DC:stä NJ Mathiaksen luo !!
Jos palataan ajassa taaksepäin niin kaikki non-conference pelit on nyt pelattu ja hyvillä tilastoilla mennään conference peleihin (8-4). Kausi alkoi vähän niin ja näin, ensimmäisestä pelistä tuli tappio Bryantia vastaan. Lähdimme huonolla intensiteetillä matsiin jonka jälkeen oli aika rumat lukemat vaikka paransimme kyllä paljon pelin aikana. Toinen peli oli Long Island University vastaan kotona jonka voitimme tiukan pelin jälkeen jatkoajalla. Tämän jälkeen tuli kaksi tappiota putkeen, ensin UMass (todella huono peli meidän osalta) ja sen jälkeen Sacred Heart joka oli vähän parempi peli mutta he voittivat viime sekunnin korilla. Joten kaiken kaikkeaan ei ollut paras mahdollinen aloitus kaudelle.
Meidän onneksemme tajusimme ajoissa että asialle on tehtävä jotain NYT tai muuten tulee olemaan rankka ja pitkä kausi. Huonon alkukauden jälkeen, paransimme otteitamme ja voitimme jopa 6 peliä putkeen. Tämä oli koulun pisin voittoputki 2004-2005 kauden jälkeen. Joukossa oli muutama todella kova voitto, kuten esimerkiksi jatkoaika voitto Boston College:a vastaan joka on iso ja nimekäs koulu. Tämä oli myös ensimmäinen voitto ACC conference joukkuetta vastaan todella pitkään aikaan. Pelasimme myös hyvän pelin Harvardia vastaan jossa itse en valitettavasti pystynyt pelaamaan. Nyrjäytin nilkkani
Näiden pelien jälkeen oli luvassa loppu puristus koulussa, eli ns. koe viikko. Koe viikko on yleensä aika rankka kun kokeita saattaa pahimmassa tapauksessa olla noin 4 saman viikon aikana. Onnekseni minulla oli vain kaksi mutta ne sattuivat olemaan samana päivänä ihan peräkkäin. Menin kuitenkin molempiin kokeisiin hyvin mielin koska tiesin että olin lukenut paljon ja tehnyt kaikkeni saadakseni hyvän arvosanan. Saimme myös 2 vapaapäivää putkeen juuri ennen koe viikkoa joten oli aikaa lukea. Kokeiden jälkeen oli helpottunut olo ja oli kivaa saada keskittyä kokonaan korikseen. Edessämme meillä oli nimittäin kova peli..
Meidän voitto putkemme katkesi valitettavasti Perjantaina kun pelasimme UNC:tä vastaan joka on rankattu #6 koko maassa. Peli alkoi huonosti meidän osaltamme ja he pääsivät lyhyeessä ajassa 14-0 johtoon. Alku shokin jälkeen paransimme otteitamme ja puoliajalla lähdimme -6p. Parhaimmillaan olimme -3 toisen erän alussa mutta meillä tuli pari tyhmää menetystä putkeen joista he heti rankaisivat meitä urheilullisilla nopeilla hyökkäyksillä johon emme vaan mahtaneet mitään. Lopputulos oli -30p mutta kaiken kaikkeaan oli kyllä ihan hyvä peli meidän osaltamme vaikka tilastot näyttivät toisin. Pari vuotta sitten meillä ei olisi edes ollut mahdollisuutta kilpailla tämän tason jengiä vastaan. Pelasimme hyvää ja tiukkaa koripalloa noin 30min ajan #6 rankattua jengiä vastaan joka kertoo vaan sen että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tästä pelistä jäi paljon opittavaa ja oli myös kiva kokemus.
Emme jääneet suremaan Perjantain tappiota liian pitkään sillä Sunnuntaina (eilen) oli taas peli, tällä kertaa William&Mary vastaan josta tuli viime sekunnin heitolla voitto !! Hyvillä mielin pääsimme siis lähtemään 5 päivän joululomalle. Mikaela, Anna ja minä suuntasimme kohti Lizin kotia kun kerran satuimme olemaan Virginiassa. Tänään vietettiin koko päivä Washington DCssä josta Mikaela ja minä hyppäsimme junaan kohti NJ.
Kivaa päästä vähän lomailemaan ja olen odottanut tätä pitkään kun vihdoinkin pääsen käymään Mathiaksen luona ! Toivottavasti tästä kerää vähän lisää energiaa kevät kautta varten. Kun pääsen takaisin campukselle 27 päivä, edessä on pitkä viikko jolloin meillä on aikaa valmistautua ensimmäistä conference peliä varten joka pelataan 3 päivä Tammikuuta Albanya vastaan kotona. Emme ole vielä onnistuneet voittamaan heitä vastaan joten nyt jos koskaan on sen aika !
Näihin kuviin ja näihin tunnelmii,
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE RAKKAILLE SUOMEEN !!<3
Isän syntymäpäivän kunniaks otimme videon ja kuvan hänelle :) |
Game Day |
Viimeisessä jefu pelissä oli todella kylmä. |
Thanksgiving dinner tuttuun tapaan ennen meidän joka vuotista Thanksgiving turnausta. |
Lizin vanhemmat tulivat taas käymään ja laittoivat meille taivaallisen illallisen |
Tunnelmia BC voiton jälkeen |
South Carolina jossa pelasimme UNCtä vastaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti