heivaanhei !
Preseason loppuu kohta ja meillä oli jo ensimmäinen harjoituspeli !! Hypätäänhän ensin vähän ajassa taaksepäin.
Olemme Lizin kanssa oikeen kunnolla innostuneet käymään koulumme lätkäpeleissä. Erityisen paljon ollaan käyty miesten peleissä sillä tempo ja fiilis on vähän parempi niissä peleissä. Miesten lätkä on suosituin laji Mainessa ja myös meidän koulussa joten tunnelma näissä peleissä on sanoinkuvaamaton. Oppilailla on ns. oma katsomo jossa myös bändi istuu. On kaikenlaisia eri lauluja ja huutoja ja pikkuhiljaa nekin alkaa tarttumaan haha. Halli on melkeen aina loppuunmyyty ja mistä pidän erityisen paljon on se että vaikka olisimme häviöllä niin fanit ei koskaan luovuta, ne kannustaa aina loppuun asti. Siinä on siis meidän uus vapaanajan viihde kun ei oo ollu muuta tekemistä :)
Pari viikonloppua sitten jefu jengillä oli niiden ns. Pink Game jolloin siis kerätään rahaa rintasyöpätutkimuksiin. Tämä viikonloppu sattui myös olemaan homecoming jolloin kaikki vanhat oppilaat tulevat takas yhdeksi viikonlopuksi.Olimme SAAC:in kanssa järjestäneet pienen tailgaten elikkä ennen jefu pelejä perheillä/faneilla on tapana viettää aikaa parkkipaikalla, laittavat ruokaa, pelaavat erilaisia pelejä jne. Olimme siis SAAC:in kanssa pystyttäneet oman tailgaten jossa oli lapsille erilaisia aktiviteettejä mm. ihmis keilailua. Meillä oli myös ilmaista ruokaa (hodareita,hattaraa,nachoi jne). Oli erittäin onnistunut tapahtuma jonka jälkeen menimme sitten katsomaan jefu peliä. Valitettavasti hävisivät.
Samana viikonloppuna lähdimme aikaisin sunnuntai aamuna Lizin,Mikaelan ja Chantelin kanssa kohti Bar Harboria joka sijaitsee Mainen rannikolla. Todella kaunis paikka ja suosittu turistikohde. Meidän valmentaja Tracy oli päättänyt juosta maratonin jota varten hän oli treenannut koko kesän ja päätimme lähteä kannustamaan häntä. Missassimme lähdön mutta ehdimme onneksi ajoissa paikalle kun hän oli juossut 11km. Oli ihanaa nähdä miten paljon hän ilahtui kun näki meidät ! Tracy juoksi myös älyttömän hyvän ajan, 3h 17min ! Tämän jälkeen kävimme syömässä ja lähdimme takas kohti Oronoa.
Pari viikkoa sitten meillä oli myös ns. Kids Fan Jam meidän koti-areenalla. Tämä oli siis yhteinen tapahtuma miesten joukkueen kanssa ja tarkoitus oli saada mahdollisimman paljon lapsia paikalle. Vedimme erilaisia drillejä ja kilpailuja heille ja oli kaiken kaikkeaan erittäin onnistunut tapahtuma. Pari perhettä olivat jopa kotoota pari tuntia täältä Oronosta !
Viime viikonloppuna oli jenkkien rakastama Halloween ! Perjantaina kävimme tuttuun tapaan treenien jälkeen coach Barronilla illallisella jonka jälkeen menimme trick or treat hänen lastensa kanssa. Olimme Mikaelan kanssa Orange Is the New Black sarjan Piper ja Alex :).
Lauantaina olikin sitten vuorossa kauden ensimmäinen harjoituspeli ! Oi kun tätä oltiin odotettu haha. Lähdimme peliin hyvin valmistautuneina kun tiesimme vastassa olevan Kanadan top 5 jengi. Vaikka Kanadan sarja ei olekaan hirveen arvostettu niin joukkueessa oli pari pelaajaa jotka olivat siirtyneet hyvistä D1 kouluista sinne joten emme voineet lähteä takki auki peliin. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja voitimme pelin 40p. Kaikki pääsivät pelaamaan ja kaikilla tuli onnistumisia. Nyt jälkeenpäin kun olemme katsoneet videolta peliä ja niin on ollut hauskaa huomata että vaikka voitimme pelin 40p niin silti jokaisesta tilanteesta löytyy jotain parannettavaa. Eilen kun meillä oli videopalaveri joka kesti 2h emme edes päässeet ensimmäisen erän loppuun koska valmentajamme pysäytti videon jokaisen hyökkäyksen ja puolustuksen jälkeen. Tuo kuulostaa varmaan siltä että hän ei ollut tyytyväinen peliin, väärin, hän oli erittäinen tyytväinen mutta kun kausi on vasta näin alussa niin parannettavaa löytyy aina ! Hyvä mieli jäi kuitenkin pelistä ja innolla odotamme seuraavaa joka on ensi maanantaina.
Nyt on pari kevyempää treeniä takana viikonlopun jälkeen joten loppu viikko mennäänkin sitten kovaa. Saamme viikonlopun vapaaksi kun NCAA sääntöjen mukaan pitää olla tietty määrä vapaapäiviä ennen ensimmäistä virallista peliä ja meillä ei vissiin ole ollut riittävästi haha. Aijomme kuitenkin joukkueena pitää kevyet treenit sunnuntaina jotta emme lähde ihan kylmiltään peliin maanantaina.
Siinä vähän kuulumisia taas täältä rapakon takaa ! Ainii, tulihan täällä myös ensilumi joka ei ollut mikään kevyt ensi tapaaminen. Lunta satoi siis kun viimeistä päivää koko sunnuntain ja niin paljon että melkeen koko Orono oli ilman sähköä meidät mukaan lukien. Sähköt tulivat takas siinä 5-6 aikaan illalla ja meidän kaikkien iloksi maanantaina oli täällä jenkeissä kuuluisa snowday (joita emme täällä Mainessa kovin usein saada).
pusuja ja haleja <3
Lätkä pelistä |
Bar Harbor ja Coach Gn maratoni |
Bar Harbor |
Kids Fan Jam |
Orange is the new black crew |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti