Hei vaan hei,
tässä vähän reilu viikon kuulumisia. Tuntuu taas siltä että olisin ollut täällä ikuisuuden kun oikeasti on vain kulunut reilu viikko siitä kun lähdin suomesta! Kaikki on lähtenyt hyvin käyntiin ja koulu alkoi tiistaina. Maanantai oli täällä ns. Labor Day joten sen takia koulu alkoi vasta Tiistaina. Ennen koulun alkua ehdimme tehdä kaikenlaista. Vietin kivat pari päivää Alin kanssa hänen koti kaupungissaan vaikka väsymys elikkä jet lagi painoi. Oli kivaa saada viettää aikaa hänen kanssaan kun emme tosiaan tiedä millon näemme seuraavan kerran. Liz otti minut kyytiin Bostonista viime viikon maanantaina ja lähdimme kohti Oronoo. Kyydissä oli myös Anna joten istuimme ihan täpötäydessä autossa, tilaa ei kovin paljoa ollut. Matka tuntui ikuisuudelta ja ehdimme jo tweettaa että olemme Mainessa kunnes tajusimme edelleen olevamme New Hampshiressa ja edessämme oli vielä reilu 3h. Kun vihdoinkin pääsimme perille oli "kivaa" huomata että meidän asunnon avaimet eivät toimineet joten suuntasimme kohti Courtneyn elikkä jengiläisemme kämppään. Nukuin sohvalla ja heräsin yöllä vatsatautiin joten sinä yönä en kovin paljoa nukkunut. Seuraava päivä meni hirveessä koomassa eikä ruoka oikeen maistunut. Seuraavat kaksi päivää oli vaan löhöilyä ja treenailua. Perjantaina haimme Mikaelan ja Chantzin Portlandista joka on noin 2h matkan päässä. Matkalla pysähdyimme outlettiin josta mukaan tarttui muutama kiva vaatekappale. Muuten nautimme vain vapaudesta kunnes Tiistaina joutui taas palata koulun penkille :)
Itselläni on edessä vähän "erilainen" vuosi kun päätin pitkän harkinnan jälkee vaihtaa pääainettani. Olen edelleen KPE major mutta nyt Exercise Science with Business minor. En oikeen ole 100% varma siitä mitä haluan tehdä "isona" joten tuntui siltä että business tutkinnolla on enemmän mahdollisuuksia eikä ole sitoutunut yhteen ammattiin. Olen erittäin tyytyväinen päätökseeni ja tähän mennessä uudet kurssit vaikuttavat mielenkiintoisilta :)
Treenien suhteen niin tämä ensimmäinen viikko on pelkästään testejä, puntti ja kaikkien rakastama piip-testi. Olemme myös aloittaneet meidän "individualsit" elikkä pienryhmä treenit. Treenit kestää tunnin ja niitä saa olla kaksi viikossa. Treenaamme paljon henkilökohtaisia asioita ja valmistaudumme oikeita treenejä varten. Kolme kertaa viikossa pelaamme myös ns. pick-up:pia joka on siis ihan vaan pelaamista jengin kesken ilman valmentajia. Nämä treenit ovat mielestäni tänä vuonna ihan erilaiset kun edellisinä vuosina. Kaikki pelaavat ihan erilaisella asenteella ja oikeasti kilpailevat toisiaan vastaan. Mielestäni se on erittäin hyvä merkki tulevaa kautta varten. Meillä on kolme uutta freshmania ja yksi junior joka vaihtoi toisesta koulusta meille. He tuovat selvästi enemmön urheilullisuutta joukkueesemme ja ovat kovia treenaamaan. Tästä ei voi tulla muuta kuin hyvä kausi :) !
Viikonloppuna meillä on meidän joka vuotinen "Welcome back BBQ" jonka meidän friends group elikkä fanit järjestävät. Ihan kiva tapahtuma jossa saa hyvää ruokaa haha. Tämä on meille niin sanotusti kauden avajaiset.
Eipä mulla muuta tältä kertaa, nyt unten maille ja herätys soi viideltä aamulla. Rakastan meidän 6am aamutreenejä...not.
hyvää yötä ja huomenta suomi !
ropes swing |
kävimme leffassa yhtenä iltana |
ennen kauden ensimmäistä jefu peliä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti