Aluksi haluan kiittää kaikkia jotka lahjoittivat meidän play4kay peliä varten ! Teidän ja monen muun ansiosta keräsimme 13 000$ joka on eniten kaikista joukkueista maassa. Valmentajamme värjäsi hiuksensa pinkiksi ja valehtelematta niin oli aivan hirveän näköinen. Voitte varmaan kuvitella meidän ilmeet kun hän ilmestyi treeneihin neon pinkeissä hiuksissa :) Oli todella huvittavan näköinen ja kesti hetken ennen kun siihen tottui, tai no, pystyi keskittymään muuhun kun hiuksiin. Mielestäni on aika makeeta mitä hän teki, epäilen että hirveen moni ei kasvattaisi hiuksiaan vuoden ajan ja lopuksi värjäisi pinkiks. Hän pisti itsensä likoon hyvän asian puolesta !
Tänään pelasimme siis play4kay ottelun Binghamtonia vastaan jonka voitimme 12p. Meillä oli kauden suurin katsojamäärä ja en tiedä oliko se coach Barronin hiuksien takia mutta kannustus oli mahtava. Ihanaa nähdä kuinka paljon junnu joukkueita ilmestyi paikalle. Tämä oli peli joka jää mieleen vielä pitkäksi aikaa tunnelman takia ! Nyt meillä on kalju valmentaja jolla on pinkki päänahka, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :) Runkosarjaa jäljellä enää 5 ottelua jonka jälkeen conference turnaus.
Eilen illalla meillä oli ns. "Evening with the bears" joka on meidän vuosittainen juhla "friends groupin" kanssa. Saimme tosi tosi hyvää ruokaa ja talo jossa juhlat pidettiin oli aivan sairaan hieno. Oli kivaa kun sai kerrankin laittautua oikeen kunnolla ja laittaa päälle jotain muuta kun verkkarit ja hupparin :) Monesti illan aikana saimme kuulla miten erinäköisä olemme siviilissä kun kentällä, mummot ja vaarit eivät meinanneet tunnistaa meitä. Minusta on hauskaa miten Mikaelaa (ruotsalainen) ja minua sekoitetaan koko ajan, mielestäni meissä ei ole muuta samaa näköä kun hiusten ja silmien väri. Mikaela kun tosiaan on noin 15cm minua pidempi myös... Illallisella valmentajamme piti puheen ja muuten käveltiin vaan ympäri taloa ja juteltiin friends group ihmisten kanssa :)
Tiistaina meillä on lähtö Hartfordiin joka on meille todella tärkeä ottelu. Sieltä kun haemme pisteet kotiin niin kilpailemme vielä sarjan kärkisijoista. Tällä hetkellä olemme sarjan neljänsinä.
Siinäpä kaikki tältä kertaa :)
Paljon haleja koti suomeen <3

Roomies <3 |
Ali <3 |
Lauren <3 |
Coach Barron tyylikkäänä :) |
Milly <3 |
Pari jenkki futis jengin pelaajaa oli tarjoilijoina. Tässä Chris Kanadasta, Teemu Selänne fani :) |
Chase, tutustuttiin mun freshman vuotena kun meillä oli yhteinen kurssi :) |
Mikaela <3 |
Sain tämän pikku tytöltä pelin jälkeen :) |
Pari meidän fania, tyttö alakulmassa käy meidän jokaisessa koti matsissa :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti