maine-vcu

maine-vcu

torstai 19. joulukuuta 2013

DECEMBER

Johan on taas vierähtänyt tovi. Ihan kun olisin juuri äsken päivittänyt blogia mut siitä taitaakin olla yli kuukausi, hups. Paljon on taas kuukauden aikana ehtinyt tapahtua, tai eipä juurikaan mitään todella jännittävää mutta ollaan nyt jo pelattu 10 peliä ja recordimme on 5-5. Alkukauden hyvä startti on ehkä vähän hiipunut joten paljon on parannettavaa. Vielä on yksi peli jäljellä ennen lyhyttä jouluataukoa joten olisi mukava joululahja päättää syyskauden pelit voittoon. Pelaamme lauantaina Towson:ia vastaan kenelle hävittiin viime vuonna yhdellä tai kahdella pisteellä. Elikkä todellakin voitettavissa oleva peli kunhan pelaamme omalla tasolla. Meillä on tapana vähän hakeutua pois meidän pelityylistämme ja sillon meidän on hyvin vaikeeta pelata hyvä peli kun kaikki eivät ole samalla kartalla.

Tässä ollaan ehditty viettää Thanksgivingiä noin vähän alle kuukausi sitten. Meidän joukkueemme järjesti turnauksen ja illalla meillä oli yhteinen Thanksgiving illallinen kolmen muun joukkueen kanssa. Itse en juuri illallisella syönyt kovin paljon kun Lizin koko perhe oli valmistanut meille ison lounaan vain pari tuntia aikaisemmin. Oli kyllä niiiin hyvää ruokaa että ruokakoomassa maattiin kaikki sohvalla. Erityisen paljon pidin Lizin äidin valmistamist sweetpotatoes, mun uus lemppari jota tilaan nykyään joka kerta ranskisten tai perunoiden sijaan ravintolassa. Elikkä thanksgiving oli kaiken kaikkeaan hyvin onnistunut.

Mikaelan vanhemmat kävivät myös täällä ja toivat paljon jouluherkkuja. Ostivat myös meille joulukuusen joten meillä on ihana joulutunnelma täällä meidän kämpässä. Vietimme ensimmäistä adventtia syömällä pipareita ja muita tuttuja jouluherkkuja. Mikaelan vanhemmat olivat myös tuoneet glögiä jota Liz pääsi ensimmäista kertaa kokeilemaan, tykkäsi paljon :)

Meidän joukkueella on tapana pitää ns. Secret Santa jolloin arvotaan jokaiselle nimi kenelle pitää sitten ostaa joululahja. Itse ostin lahjan Ali:lle joka oli aika helpponakki. Ali on kahvi hullu joten päätin ostaa dunkins donutsin kahvia ja sitten talven kunniaksi ihanan pehmeet villasukat. Mun secret santa oli Lauren joka osti mulle mukavan hupparin. Meillä oli kaikenlaisia herkkuja ja oltiin myös tilattu pizzaa. Itse en voinut oikeen nauttia ruuista kovan hammas/leuka/päänsäryn takia :( Yöllä en myöskään nukkunut kun yhden tunnin kun särki niin paljon. Oli ihan vauva olo kun äidille itkin koko yön mutta särky on kyllä pahin mikä mulla on koskaan ollut. Seuraavana aamuna oli lähtö pelireissuun ja sen päivän treenit jäi mun osalta treenaamatta. Kipulääkkeiden ja kovan väsymyksen avulla sain seuraavana yönä nukuttua mutta aamulla kun heräsin niin koko oikea puoli poskesta oli aivan turvonnut. Ei muuta kun kipulääkkeitä naamaan ja peliin. Turvotus oli hieman laskenut eikä särkyä ollut enään niin paljon. Eilen kävin hammaslääkärissä ja kyseessä on tulehdus hampaassa joka mulla on pienenä katkennut. Turvotus johtui kaikesta ällöttävästä mönjästä mitä oli pakkautunut poskeen sekä ikeniin ja puudutuksen avulla hammaslääkärit saivat kaiken kaivettua ulos. Mikään kovin mukava kokemus ei ollut mutta auttoi kyllä. Nyt olisi mahdollisimman pian myös luvassa juurihoito, byäää en ole mikään hammaslääkrin ystävä.

Jos palattaisiin kivempiin aiheisiin niin ensimmäinen semester on nyt ohi ja pääsin kunnialla Biologiankin läpi !! Mulla oli aika helppo finals week kun mun molemmat kokeet olivat heti maanantaina. Nyt ois enää huomisen treenit ja lauantaina peli ennen joululomaa. Saamme tänä vuonna vapaaksi 21-26.12 joten päätimme Jarkon kanssa että aiomme viettää joulun NYC:issä !! Lähdemme heti lauantaina pelin jälkeen mun yhden jengiläisen luo Portlandiin josta lennämme aikaisin sunnuntai aamuna nyciin. Meillä on suunnitelmissa käydä Jersey Gardensin outletis ja käydä katsomassa kaikki "tärkeimmät" nähtävyydet. Meidän hotellimme on ihan Times Squarin lähellä joten ihan käytännöllisessä paikassa kun ajattelee että aikaa meillä ei kovin paljoa ole. Tulee kyllä olemaan erilainen joulu kun yleensä mutta kokemushan tämäkin on :) Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä että missä kannattaisi käydä tai joku lemppari ravintola niin saa mielellään laittaa kommenttia !!

Siinä taisi olla kaikki tältä kertaa, Hyvää Joulua kaikille !!! <3 Kunpa olisin voinut tulla kotiin, näin jouluaikoihin kun sitä koti-ikävää on vähän enemmän kun yleensä :(

Thanksgiving dinner


Thanksgivin dinner

Joulu tunnelmaa meidän kämpässä :)

1 Adventti

Dodgeball turnaus johon osallistuttiin Lizin ja neljän jefupelaajan kanssa. Osallistumis maksu oli 10$ ja rahat menivät 2vuotiaan pojan ja hänen sisarusten joululahjoihin. Pojalla on vakava aivokasvain.

Turvonnut poski. Thumbs up

3 kommenttia:

  1. Osoitteessa 205 E Houston Street löytyy tosi hyvä ruokapaikka josta Jarkkokin varmaan tykkäis ! http://katzsdelicatessen.com/

    VastaaPoista
  2. Jos teillä on vaan joku ilta aikaa, miettikää haluaisitteko mennä siellä musikaaliin!! Me oltiin huhtikuussa kattoo rock of ages ja oli ihan mieletön kokemus.. :) yleisö laulaa ja tanssii mukana ja kaikki tuntee biisit.. Siellä pyörii tosi monta tuttua musikaalia ympäri vuoden ja itellä ainaki oli yks reissun kohokohtia joten oli pakko mainita! :)

    VastaaPoista
  3. record = tilasto
    thanksgiving = kiitospäivä
    dinner = illallinen
    semester = lukukausi
    finals week = koeviikko

    VastaaPoista