maine-vcu

maine-vcu

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

THAT TIME OF THE YEAR

Tuntuu siltä että aloitan jokaisen blogi postauksen samalla tavalla mutta pakko jälleen kerran taas sanoo että aika täällä menee kyllä niin nopeasti ! Nyt on taas yli kuukausi siitä kun viimeksi päivitin. Pahoittelut siitä :)

Täällä on kiirettä pitänyt joten voi olla että unohdan jotain tärkeetä mitä kertoa mutta yritän lyhyeesti listata tähän mitä olen marraskuun aikana puuhaillut.

Edellisessä postauksessa kerroin että viralliset treenit olivat alkamassa, nyt ollaankin jo vedetty kuukausi kunnon treenejä ja pelattu ensimmäinen peli. Alussa oli taas vähän totuttelemista noihin 3h treeneihin mut nopeasti päästiin taas hyvää rytmiin. Meillä on kokonaan uusi pelisysteemi tänä vuonna ja ainakin tähän mennessä näyttää toimivan hyvin. Meillä painotetaan paljon puolustusta ja levypallo pelaamista koska meidän joukkueemme on aika pieni muihin verrattuna. On ollut kivaa huomata miten paljon jokainen pelaaja on kehittynyt viime kauden jälkeen ja miten meidän joukkuehenkemme vain kasvaa. Meillä on myös kaksi "uutta" pelaajaa meidän rosterissa, molemmat istuivat 2 kautta penkillä loukkaantumisten takia. Alilla meni polvi 3kertaa putkeen ja Rachelilla on myös ollut 4 ACL leikkausta. Nyt he ovat molemmat taas pelikunnossa ja senioreita, niin kivaa nähdä miten paljon he nauttivat siitä että saivat vielä mahdollisuuden pelata. Olen oppinut niiltä että aina kannattaa antaa kaikkensa kentällä koska ei koskaan tiedä milloin on viimeinen kerta kun pelaa.
Eilen meillä oli kauden ensimmäinen peli, pelattiin Candalaista joukkuetta vastaan, New Brunswick joka on noin 3h matkan päässä. Voitimme pelin 88-38 ja kaikki saivat onnistumisia. Ei ehkä ollut maailman kovin vastustaja mutta hyvä startti kaudelle silti. Peli pelattiin meidän harkkahallissa mutta seruaavasta pelistä lähtien pelaamme kaikki kotipelimme uudessa hallissa !
Meillä on tavoite tälle kaudelle että voitamme 22 peliä. Se kuulostaa varmaan monelle ihan vitsiltä kun tosiaan viime vuonna voitimme vain 4 peliä, mutta kun heitimme luvun koutsille emme tienneet numero 22 oikeaa merkitystä. Myöhemmin selvisi että luku 22 tarkoittaa " The Master Number 22 symbolizes the principle of precision and balance.  When it senses its full capacity as a 'Master Builder', it can achieve what is hardly imaginable.  The 22 can turn the most ambitious of dreams a reality.  It is potentially the most successful of all numbers " . Joten meillä on vahva luotto siihen että tämä on meidän läpimurtokautemme ja 22 meidän numero :)

Täällä arki pyörii muutenkin niin kuin ennen, koulussa menee hyvin ja maanantaina valitsemmekin jo kevään kurssit. Tuntuu hassulta että koulua on enää jäljellä noin 6viikkoa ja sitten onkin jo joululoma. Sophmore year tuntuu vaan lentävän eteenpäin ja kohta onkin jo aika tulla kotiin, haha. Ei nyt sentään, ennen sitä meillä on paljon tekemistä ja odotan innollani tulevia pelejä.

Jarkko on myös tullut tänne !!! Siihenkin alkaa jo pikkuhiljaa tottua että nähdään joka päivä :) en valita.

Nyt lähden viettämään mun vapaapäivää ja huomenna sitten taas takaisin hommiin.

Ikävä kaikkia suomessa, nähdään 7kk päästä <3











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti