Ajattelin vähän päivittää blogia taas pitkän tauon jälkeen. Tiedän ainakin että kotona odotellaan vähän infoa että miten täällä menee :)
Tänä vuonna asun omassa kämpässä kolmen muun jengiläisen kanssa. Asun meidän saksalaisen tytön Annan kanssa, ruotsalaisen Mikaelan sekä Lizin Virginiasta. Pakko kyllä sanoo että tää on aika huikee. Tuntuu ihan erilaiselta kun on oma huone, wc sekä vaatehuone. Huoneet ovat myös ihan kivan kokoiset. Tulee myös vähän itsenäisempi olo jotenkin kun emme enää syö campuksella vaan kokkailemme itse. Kämpässä on siis kolme kerrosta, alakerrassa on keittiö sekä olohuone, toisessa kerroksessa Lizin ja Mikaelan huoneet ja kolmannessa Annan ja minun. Olimme aika innoissamme kun päästiin shoppailee tarvikkeita. Vielä ois tarkoitus ostaa TV sekä vuodesohva.
Treenit ovat myös alkaneet. Mulla kävi vähän huono tuuri kun nyrjäytin nilkkani heti ensimmäisissä treeneissä.. Kuntoutus on meneillään eikä tässä kovin pitkään pitäisi enää mennä ennen kun oon taas täysillä mukana :)
Koulua minulla on tässä ensimmäisessä semesterissä aika paljon. 5 kurssia joista kolme on mun pääaineen kursseja. Luen Principals of Coaching, jossa opimme itse muodostamaan meidän oman valmennus filosofiamme. Tulemme vetämään omat treenit ryhmälle, pidämme "vanhempain illan" sekä käymme katsomassa middle school treenejä ja tarkkailemme erilaisia valmennus tyylejä. Toinen kurssi on Motor Development sekä kolmas on Individual and Netsports joka on vähän saman tyylinen kun tuo valmennus kurssi, tämä kohdistuu ehkä enemmän liikanmaikan tehtäviin. Vaikein kurssi tässä semesterissä on Biologian "alkeis" kurssi. Kävin jo ennen kurssin alkua ottamassa tuutorin koska olen kuullut että tämä kurssi olisi yksi vaikeimmista mitä campuksella löytyy. En varsinaisesti ole biologian ystävä mutta mun pääaineen takia minun on pakko käydä yksi kurssi biologiaa :(
Tähän mennessä oon ainakin tosi tyytyväinen mun toisen yliopisto vuoden alkuun. Meidän koko joukkue on niin innoissaan tulevasta kaudesta ja harjoittelemme kovemmin kun koskaan ennen. Kaikilla on niin hyvä asenne :)
Noin kuukauden päästä Jarkko tulee "käymään" kolmeks kuukaudeks, en valita :)
Kirjoittelen myöhemmin taas lisää :)

Siisti kämppä! :) Ja kuullostat tosi tyytyväiseltä, tsemppiä uuteen kouluvuoteen :)
VastaaPoista