maine-vcu

maine-vcu

lauantai 3. marraskuuta 2012

GAMEDAY

Torstaina meillä oli ensimmäinen peli !! Olin niin innoissani koko päivän. Koulupäivä meni ihan tosi hitaasti ja tuntui siltä että iltaan oli kokoajan hirveen pitkä aika. Söimme jengin kanssa yhteisen lounaan jonka jälkeen suuntasimme kaikki yhdessä jäähallille, jossa kaikki meidän kotipelit siis pelataan. Aina kun meillä tai pojilla on peli jää peitetään vaan parketilla joten hallissa oli tosi kylmä. Miedän piti olla valmiina lämmittelemään tuntia ennen peliä, eli samoin kuin suomessa. Valmentajat olivat etukäteen kertoneet meille että peliaika jaetaan tasaisesti kaikkien kesken jotta kaikilla olisi mahdollisuus näyttää mihin pystyy. Se oli minusta ihan kiva idea koska harkkapelihän tämä vain oli. Oon itse tyytyväinen mun suoritukseen vaikka joukkueena emme ehkä ihan päässeet sille halutulle tasolle. Voitimme silti ottelun reilusti, 71-46. Katsojia oli reilu 1400, mutta ei ihan tuntunut siltä kun halli on niin iso. Ottelun jälkeen meidän faniryhmä oli laittanut meille ruokaa joten hengasimme hetken heidän kanssa ja söimme ja sitten menimme takaisin dormille.

 Perjantaina meillä oli piiitkä videopalaveri jossa kävimme läpi torstain pelin ja sen jälkeen treenasimme noin tunnin. Treenit olivat sen takia niin lyhyeet kun tänään meillä oli taas peli. Lähdimme aamulla 9 aikoihin bussilla kohti Harvardin yliopistoa. Pysähdyimme matkalla syömässä ja ehdimme myös eksyä pariin otteeseen. Saavuimme siis tämän takia vähän myöhässä paikalle joten lämmittelyyn jäi aikaa ainoastaan 20min. Peli oli scrimmage peli eli pelasimme 3x20min kun normaalisti on vain 2x20min. Pelasimme tosi tosi huonon pelin ja hävisimme ensimmäisen erän paljon. Toisessa erässa vähän skarppasimme ja voitimme ja vika erä hävittiin taas 3p. Bussiin päästyämme meidät jaettiin pelipakoittain ryhmiin ja joka ryhmään yksi valmentaja. Kävimme sitten videolta läpi yksityiskohtasesti jokaisen tilanteen pelistä. Siihen meni pari tuntia ja päävalmentaja piti myös meille pitkän palaverin. Minun mielestäni Harvard ei ollut mikään hirveen kummonen jengi, oltais voitu voittaa mutta emme olleet alusta asti valmiita peliin. Tästä ei voi muuta kun lähtee parantaa, kausi on vielä pitkä !!

Ensi viikolla olemme torstai-sunnuntai North Carolinassa jossa pelaamme kaksi peliä. Kiva päästä taas näkemään uusia paikkoja :) !Huomenna on day off joten aion vaan löhöillä, niin kun aina kun ei ole treenejä :)

Tällä hetkellä istun bussissa matkalla kotiin. Matkaa on vielä jäljellä reilu 30min ja kello on jo 23 joten kun pääsen takaisin dormille menen suoraan nukkumaan. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti