maine-vcu

maine-vcu

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Täällä taas !

Blogi on tänä vuonna ollut vähän kuiva. On ollut vaikeeta löytää motivaatiota kirjottaa kun on ollut niin paljon tekemistä koko ajan. Ajattelin nyt kuitenkin syysloman kunniaksi tulla vähän päivittää miten täällä menee.

Jos mennään ajassa taaksepäin, elokuun puolessa välissä hyppäsin taas lentokoneeseen ja matkasin tänne lätäkön toiselle puolelle. Kesä kotona Suomessa oli jälleen kerran aivan ihana. Ei ole mitään parempaa kun Suomen kesä, perhe ja kaverit. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja innoissani lähdin kuitenkin kohti senior vuotta. Kun pääsin campukselle oli hirveä muutto urakka edessä, muutettiin siis toiseen kämppään. Muuttoon meni kokonainen päivä jonka jälkeen Anna, Liz ja minä oltiin jo etukäteen päätetty lähtee "lyhyelle" roadtripille Virginiaan. Liz oli ollut Mainessä melkeen koko kesän ja oli seurakseen saanut koiransa jonka kesän lopussa oli vietävä takaisin kotiin. Virginiassa käytiin shoppailee, paikallisessa tivolissa (County Fair), patikoimassa jne. Erittäin onnistunut viikko ja matkalla takaisin Maineen pysähdyttiin New Yorkissa ja Portlandissa. Arvatkaa kuka ajoi NYC:ssä, MINÄ ! 

Kun päästiin takas campukselle oli vielä pari päivää aikaa ennen koulun alkua. Meillä on kaksi uutta valmentajaa. Yksi fysiikka valmentaja ja yksi skills coach. Molemmat aivan huikeita. Heidän kanssaan treenattiin nyt koko pre-season ja on pakko sanoa että olen viimeisen 6 viikon aikana oppinut ja kehittynyt aivan todella paljon. Coach Mal joka on meidän fysiikka valmentaja on keskittynyt tekniikkaan tosi paljon ja alussa tuntui siltä että ois ihan kivaa laittaa jotain painoja kans siihen rautaan, mutta jotenkin mulla silti on ilmestynyt lisää lihaksia haha. Coach Eddie on taas meidän skills coach ja hän on todella kokenut ja tietää mistä puhuu. 

NCAA sääntöjen takia saimme vain treenata 8h viikossa valmentajan kanssa pre-seasonissa mutta maanantaina alkoi kunnon treenit taas. Kunnon treeneillä tarkoitetaan siis 20h viikossa ja maksimissaan 4h päivässä. Koko joukkue oli niiiin innoissaan siitä että saimme taas treenata joukkueena ja sen on kyllä huomannut. Meillä on 8 senior:ia joka on todella paljon muihin joukkueisiin verrattuna. Treeneissä huomaa että meillä on kokenut joukkue, valmentajan ei enää tarvitse huutaa pikkuasioista vaan perus asiat menee jo ihan rutiinilla joten voidaan keskittyä "tärkeimpiin" asioihin. Freshmaneillä on myös helpompaa kun edellisinä vuosina kun heillä on niin monta pelaajaa josta ottaa mallia. Meidän ensimmäinen pelimme on Marraskuun 6 päivä enkä malta odottaa ! Ennen sitä on kuitenkin vielä paljon treenattavaa. Haastavinta on ollut taas tottua pitkiin treeneihin. 3h treeneihin on tuotava niin paljon enemmän keskittymistä kun sanotaan 1h treeneihin. Puolessa välissä tuuppaa ajatukset nimittäin alkaa vähän karkailee. 
Tänä vuonna Coach Mal keskittyy tosi paljon siihen että meidän kroppa palautuisi. Kaikilla on oma sykemittari jota käytetään joka treeneissä. Sykemittari on kytketty iPadiin josta valmentajat pystyvät tarkkailemaan miltä meidän kroppamme tuntuu. Tästä on mielestäni ollut tosi paljon apua. Joka treenien jälkeen meillä on myös pakollinen kylmä/kuuma hoito. Tämä tarkoittaa 3min kylmä-altaassa, 1min kuuma-altaassa jne. 12 min ajan. 

Koulu on lähtenyt hyvin käyntiin. Aika menee kyllä niin sairaan nopeesti kun miettii että ollaan jo yli kuukausi käyty koulua. Olen ottanut melkeen kaikki mun Exercise Science kurssit joten tänä vuonna on enemmän Business kursseja. Tässä jaksossa mulla on Business Marketing, Accounting, Macroeconomics, Kinesiology ja Health and Disease Prevention. Mun lemppari on varmaan Marketing, kivaa huomata että kyllä muakin voi kiinnostaa nää business kurssit kun alussa tuntui siltä että se ei kyllä yhtään ole mun juttu. 

Nyt jatkan täällä mun syysloma löhöilyjä ja jossain vaiheessa ajattelin myös tehdä vähän koulu hommia. Yritän taas olla vähän aktiivisempi tän blogin kanssa, varsinkin jos ihmiset vielä lukevat tätä ? 

Halit sinne suomeen ! 

Millinocket
Mt. Katahdin, kesti 9h ja aivan toooodella rankkaa mutta kyllä sen arvosta.
Maine-Vacationland

County Fair Virginiassa
Virginia

NYC

Portland
Päätettiin Lizin kanssa viettää viikonloppu Bostonissa Syyskuun alussa. 


Seniors

Picture Day


Emaje täytti eilen 6 ja saatiin Christianan kanssa kutsu hänen synttäreille 
Late night show
Kylmä/Kuuma post practice


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Junior year

Meidän kausi loppui heti ensimmäiseen WNIT kierrokseen. Vastaan asettui Villanova joka on astetta kovempi vastustaja meidän conferenceen verrattuna. Villanova pelaa samaa hyökkäystä kun me, elikkä ärsyttävää ikiliikkujaa haha. Meidän valmentaja otti itseasiassa meidän kuviot heiltä joten luvassa oli varmasti hyvä ottelu. Villanovalla oli ennen sääntö että kaikki freshmanit istuu ensimmäisen kauden niin että he varmasti oppivat kuviot. He olivat siis kaikki erittäin kokeneita kuvioiden kanssa. Lähdimme otteluun hyvällä fiiliksellä mutta emme näköjään olleet tarpeeksi valmistautuneita, koska aika nopeasti olimme jo ensimmäisessä erässä häviöllä 20p. Itseäni hävetti koska tämä oli meille näytön paikka joukkueena näyttää kuinka pitkälle olemme päässeet ja kuinka positiivinen tulevaisuus Maine:llä on. Alkushokin jälkeen saimme kuitenkin pelimme pyörimään vähän paremmin ja lopulta hävisimme 11p. Pelasimme tokassa erässä paljon paremmin mutta se ei oikeen riittänyt. Villanova on TODELLA hyvä heittojoukkue ja heittivät kolmoset sisään yli 50% tarkkuudella. Tuollaisessa pelissä ei vaan ole varaa antaa avoimia heittopaikkoja jos haluaa voittaa.

Pettymys oli suuri koska seuraavassa ottelussa olisi vastaan asettunut Old Dominion. Olisi ollut aivan huippua nähdä Annikaa ja pelata vastakkain. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa päässyt käymään ja piti vain siirtää katseet kohti post seasonia ja seuraavaa kautta. Liikaa emme kuitenkaan voineet jäädä murehtimaan, koska kaiken kaikkeaan oli kuitenkin ollut erittäin onnistunut kausi. Olimme koko kauden puhuneet että haluamme olla parhaillamme maaliskuussa mutta meidän taso oli paras helmikuussa jonka jälkeen lähti alamäki. Parhaimmat joukkueet parantavat otteitaan kauden aikana ja ovat parhaimmillaan playoffseissa, tähän meillä on siis vielä parannettavaa. 

Saimme viikon vapaaksi jonka jälkeen alkoi taas kova post season puntti ja conditioning kuuri. Meillä on puntti 4 kertaa viikossa jonka lisäksi pitää itse juosta pari kolme kertaa viikossa. Viime viikolla oli niiiiin jumissa että en pystynyt melkein kävelemään haha. Sunnuntaina juoksin milen elikkä 1.6km ajassa 6min 3sek, joka on henkilökohtainen ennätykseni. Meillä oli kauden aikana tavoitteena 6min30sek joten olen tyytyväinen tulokseen, varsinkin rankan viikon jälkeen. 

Nyt keväällä on aikaa hengailla muiden kavereidenkin kanssa, kun ohjelma ei ole niin kiireinen. Ollaan käyti shoppailemassa ja manikyyrissä jne. Huhtikuun lopussa saan hyvän kaverini Alepan käymään !! Alepa on vaihdossa Kanadassa joten tulee moikkaamaan melkein viikon ajaksi. Olen innoissani että pääsen näyttämään paikkoja ja millaista mun elämä on täällä. Ennen sitä pitää jaksaa tehdä kouluhommia jotta voin sit hyvin mielin ottaa "lomaa" kun Alepa tulee käymään ! 

Pääsiäinen vietettiin rauhallisin merkein. Campus oli aikalailla tyhjä kun monet lähtivät kotiin. Vietin suurimman osan ajasta mun hyvän field hockey kaverin Katien kanssa. Katie on Englannista joten hänelläkään ei ollut mahdollisuutta mennä kotiin. Laitoimme hyvää ruokaa ja katsoimme leffoja ja keräsimme voimia kouluviikkoa varten haha. Kävin myös elokuvissa yhden pikkutytön kanssa joka on mun suuri fani. Oli kivaa nähdä kuinka innoissaan hän oli. 

Eipä mulla kai sen enempää tältä kertaa, kohta oon kotona, lasken jo päivä !! 







sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Conference kausi paketissa

Enpä oikeen tiedä mistä aloittaa. Istun jälleen kerran bussissa tätä kirjoittaessa. Tällä kertaa olemme matkalla takaisin Maineen meidän conferencen lopputurnauksesta.

Jos aloitetaan runkosarja-otteluista. Kaiken kaikkeaan ERITTÄIN onnistunut kausi. Onnistuimme pitämään 14 pelin voittoputken, hävisimme siis kauden ensimmäisen ottelun jonka jälkeen emme hävinneet kun vasta kauden viimeisessä runkosarja ottelussa. Tämä oli Mainen pisin voittoputki sitten 2004. Joukkoon kuului pari todella tiukkaa peliä, monta murska voittoa sekä erittäin tärkeä voitto Albany vastaan. Meidän record tälle kaudelle oli 23-8, paransimme siis viime kaudesta jolloin meillä oli 17-15.
Lopputurnaus ei mennyt ihan niin kun olimme toivoneet. Voitimme eilen puolivälierissä Binghamtonin niiden koti kentällä erittäin tiukan väännön jälkeen. Koska olimme runkosarja voittajia pelasimme siis #8 vastaan, joten olisi kyllä pitänyt olla huomattavasti helpompi peli. Fakta on kuitenkin se että heillä ei ollut mitään menetettävää ja he pelasivat kotikentällä joten he pelasivat kyllä parhaimman mahdollisen pelinsä. 
Tänään vastaan astui aina kova Hartford. Voitimme heidät kahdesti jo runkosarjassa mutta tiesimme että edessä ei ollut helppo peli. Hartford pelaa aina täysillä ja heillä on pari todella hyvää pelaajaa. Meillä oli tänään aivan surkea heittopäivä ja todella uuvuttavan ja tiukan pelin jälkeen kärsimme kauden kahdeksannen tappiomme. Pelin jälkeiset fiilikset eivät olleet mitkään huiput. Koko joukkueella oli ollut yhteisenä tavoitteena voittaa Conference championship ja ne haaveet kaatuivat tänään.. Harmittaa kun meillä olisi ollut kaikki eväät mennä loppuun asti ja pelata NCAA turnauksessa. Pitää kuitenkin kerätä energiaa, intoa ja mitä ikinä tarviikaan koska kautemme ei vielä ole ohi. Koska pelasimme niin hyvin runkosarjassa niin saimme meidän conferencen WNIT paikan. WNIT on postseason turnaus johon useimmiten pääsee conferencen #2 tai joukkue jolla on ollut hyvä record sinä kautena. Viime vuonna saimme spotin WBI turnauksessa mutta WNIT on astetta parempi. Itse olen ainakin innoissani että pääsemme vielä pelaamaan. Vastaan tulee aivan varmasti hyvä joukkue ja me lähdemme voittamaan ! WBI otteluohjelma julkaistaan 16.3 joten meillä on viikko aikaa levätä ja valmistautua. Yritän olla mahdollisimman positiivinen ja jos oikeesti miettii, niin tässä kaudessa oli niin paljon positiivista että turha sitä on jäädä liian pitkäks aikaaa murehtimaan. Tottakai harmittaa, se on vaan merkki siitä kuinka paljon halus voittaa, mutta jos sitä miettii liikaa niin siitä ei seuraa hyvää. Tappioista pitää oppia ja voitoista pitää olla ylpeä. 
Joukkueemme on kehittynyt niin paljon, mun freshman vuotena voitimme ainoastaan 4 peliä, 4 !! Emme osanneet edes haaveilla siitä että seuraavana kautena voittaisimme 17 ja sitä seuraavana 23(+). Olemme tehneet kovasti työtä ja jos jatkamme samaan malliin niin en nää miksi emme voitaisi olla vielä parempia ensi kaudella. Tappio tuntuu pahalta koska 14 voiton aikana ehtii vähän unohtaa miten surkeelta tuntuu hävitä. 
Henkilökohtaisesti tämä on ollut paras kauteni täällä, ehkä sen kuuluukin mennä niin että koko ajan kehittyy :) Olen saanut paljon vastuuta ja reilusti peliminuutteja. Kauteen kuului pari nappi peliä ja joitain ei niin hyviä pelejä. Pelaaminen on välillä ollut vähän ailahtelevaa joten ensikaudella pitää yrittää pelata jatkuvasti samalla tasolla. 

Koulussa kaikki menee hyvin, olemme tällä hetkellä spring breakillä joten on vielä ensi viikko lomaa. Tämän jälkeen alkaa jo melkein loppurutistus ennen kesälomaa. Kun koulu loppuu jäämme vielä joukkueen kanssa campukselle pariks päiväks jonka jälkeen suuntaamme kohti Montrealia josta lennämme Italiaan. Odotan innolla :) Italiasta sitten lento kotiin kesäksi jonka jälkeen mulla alkaa senior vuosi. Pakko jälleen kerran taas todeta että time flies !

Äiti, Isä ja Matte tulivat moikkaamaan Binghamtoniin. Aina parasta nähdä, toivon että aika ei olisi mennyt niin nopeasti. Toivottavasti kelpasi taas lukea vähän kuulumisia, lupaan pitää teidät ajan tasalla miten WNIT turnauksessa menee :) halit ! 


Dinner with the bears min huonekavereiden kanssa


America East regular season champions

Tyttöjen lätkäpelissä

America East banquet

lauantai 31. tammikuuta 2015

Time flies when you're having fun !


Uusi kuukausi uusi blogi teksti ( 31 Tammikuuta...). Yli kuukausi on vierähtänyt viime kirjoituksesta mutta niin kun otsikko sanoo, niin aika rientää kun on hauskaa !

Jos palataan Tammikuun alkuun niin ennen koulun alkua ehdimme pelata kolme ottelua. Vuoden ja conferencin ensimmäinen ottelu pelattiin kotona sarjan ennakkosuosikkia Albanya vastaan. Tiukan ottelun ja huonon heittopelin jälkeen taulu näytti 6 pinnan tappiota meille. Olimme jälleen kerran näyttäneet että meistä on kyllä haastamaan sarjan ykköstä, mutta kaikkien kasvoista näki että emme enää haluta tiukkoja otteluita heitä vastaan, vaan haluamme VOITON ! Matsia ei kuitenkaan sen enempää ehtinyt jäädä murehtimaan kun luvassa oli pelimatka Connecticutiin jossa vastassa oli ensimmäisenä Yale. Pelasimme siis vielä yhden non-conference pelin. Lähdimme otteluun huonolla asenteella josta saimme lopussa maksaa. Viime sekunnin kori Yalille ja meille tappio. Tämän ottelun jälkeen meidän piti ottaa itteämme niskasta kiinni koska seuraava ottelu olisi aina hyvää Hartfordia vastaan. Tähän kyseiseen peliin valmistautuminen oli hyvä mutta Hartford tuli otteluun kovalla intensiteetillä ja olimme nopeasti 10-15p tappiolla. Ennen puoliaikaa saimme omasta pelistämme kiinni ja kavensimme eroa vain kolmeen pisteeseen. Puoliajan jälkeen Hartfordilla ei enää ollut mitään sanottavaa ja pelin loputtua haimme kauden 11 voitomme. 

Joululoman jälkeen oli aika palata takaisin koulun penkille ja valmistautua kevät jaksoon. Mun kursseihin kuuluu: 
English- Technical Writing, todella tylsä kurssi mutta ei vaikuta kovin vaikealta. Eiköhän tästäkin kurssist löydy jotain apua tulevaisuutta varten. 
KPE- Adapted Physical Education, mielestäni kiinnostavin kurssi mitä olen tähän mennessä ottanut. Puhumme paljon kehitysvammaisten ja vajaakykyisten oikeuksista yhteiskunnassamme. Ensi viikosta alkaen meillä on kerran viikossa uintia kehitysvammaisten lapsien kanssa. Jokainen meistä saa ns. "oman lapsen" tämän jakson ajaksi jonka kanssa uimme ja leikimme kerran viikossa. Saan maanantaina tietää enemmän mun oppilaasta. Olen niiin innoissani. Tottakai voi olla haastavaa mutta otan haasteen vastaan :) 
KPE- Stats, elikkä matikka kurssi. En olen kovin innoissani tästä kun matikka ei koskaan ole kuulunut lempiaineisiini mutta opettaja on rento ja hauska joten se tekee kurssista vähän mielenkiintoisemman. 
KPE- Exercise Leadership and Class Management. Suoraan kirjasta otettu:Provides specific knowledge, skills and competencies needed to appropriately develop, prescribe, instruct and manage various kinds of exercise programs for diverse populations.
Economics- Macroeconomics, ensimmäinen business kurssi. Economian alkeiskurssi joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aivan erilainen kurssi mihin oon tottunut mutta kiinnostava. 

Siinä siis lyheesti mun kursseista. Tekemistä riittää ja kohta kun alkaa midtermit niin tulee varmasti vietettyä taas aikaa kirjastolla. 

Yale tappion jälkeen emme ole hävinneet yhtäkään peliä. Olemme nyt pelanneet kaikkia vastaan joten ensimmäinen kierros conference pelejä on pelattu. Olemme voittaneet kaikki pelit yli 10p paitsi Stony Brookia vastaan. Stony Brook oli tiukka peli jonka voitimme lopulta 3p. Pelasimme Torstaina University of New Hampshirea vastaan joka on meidän koulumme ns. "vihollinen". Koko viikko oli "Rivalry Week" koska miesten lätkä, miesten koris ja me pelasimme kaikki UNH:iä vastaan. Miesten lätkä pelasi kaksi ottelua heitä vastaan ja voittivat molemmat ! Me otimme myös murska voiton, joka oli aikamoinen yllätys kaikille. Tiesimme että olimme parempi joukkue mutta UNH oli sarjataulukossa toinen ja heillä on hyvä joukkue kasassa. Olemme pelanneet hyvin tällä kaudella mutta jotenkin on koko ajan ollut sellainen fiilis että jotain puuttuu. Torstaina se ns. puuttunut palanen löytyi ja meitä ei voinut kukaan pysäyttää. Meillä oli 24 syöttöä 31 koriin. Olemme aina sanoneet että pelaamme parhaiten kun liikutamme palloa ja pelaamme joukkueena. Meillä on hyviä yksilöitä mutta kun pääsemme siihen hyvään joukkuepelaamiseen niin on ihan kuin kuuluisi CLICK. UNHiä vastaan meillä oli 4 pelaajaa jolla oli yli 10p ja heitimme toisessa erässä kolmosen takaa 78%. Tuollaiseen peliin oli hyvä lopettaa ensimmäinen kierros ja lähteä huomiseen peliin. Toinen kierros alkaa taas Albanya vastaan ja me lähdemme hakemaan voittoa ! He ovat sarjan ykkösiä ja eivät ole hävinneet yhtäkään peliä. Me olemme valmiita jatkamaan meidän 7 ottelun voittoputkea :). 

Aika kuluu niin nopeasti, noin kuukauden päästä äiti ja isä tulee käymään kun meillä on lopputurnaus Binghamtonissa. Odotan innolla !! Jarkko kävi myös moikkaamassa, aina yhtä ihanaa nähdä :) Vaikka tuntui siltä että aika kului niin nopeasti kun hän oli täällä niin oli kyllä sen arvoista. Emme oikeen ehtineet tehdä mitään sen kummempaa kun mulla oli niin paljon koulua ja korista mutta mikään ei voita sitä fiilistä kun tietää että on joku joka odottaa sua kun tulet kotiin treeneistä. 

Mun mielestä on hassua miten täällä iskee kylmä sää ja lunta heti kun vuosi vaihtuu. Joulukuun jälkeen täällä on ollut ihan järjettömän kylmää ja alkuviikosta tuli myös lunta kun viimeistä päivää. Koko itä-rannikko oli lumi myrskyn peitossa. Meidän koulumme on tunnettu siitä että meillä ei koskaan ole sitä tunnettua "Snow Day:tä". Tiistaina kun heräsimme niin lunta oli tullut niin paljon että koulu oli ilmoittanut olevansa kiinni. Menin siis takaisin nukkumaan ja heräsin vasta myöhemmin. Päivä kului kouluhommia tehdessä, leffoja katsellessa jne. Olimme edellisenä iltana käyneet ruoka kaupassa, joka oli muuten aivan kaaos. Kaikki oli ostamassa ruokaa kun viimeistä päivää ja ihmiset käyttäytyivät ihan kun olisimme jäämässä lumen peittoon viikoiksi. Välillä vähän kyllä naurattaa näiden ihmisten paniikki, ehkä kuitenkin parempi olla liian turvallinen :) Meillä oli aluksi tarkoitus pitää vapaa-päivä koriksesta maanantaina mutta päätimme treenata jotta saisimme koko tiistain vapaaksi. Sopi kyllä minulle hyvin :) Keskiviikkona tunnit olivat peruuntuneet kahteentoista asti joten minulla oli vain yksi tunti sinä päivänä. 

Viime yönä satoi taas lunta, se ei kuitenkaan estänyt meitä treenaamasta aamulla ja tällä hetkellä istun bussissa matkalla Albanyyn. 
Paljon haleja sinne Suomeen ! Välillä iskee kamala ikävä kaikkia suomessa, yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, minulla on enää vuosi jäljellä tämän jälkeen joten parempi ottaa kaikki ilo irti jotta ei tarvitse myöhemmin katua :) Loppujen lopuksi niin kyllähän mä viihdyn täällä ihan tosi hyvin joten turha mun on masistella. 



Villi uusivuosi :) 

Kylmää oli yhtenä aamuna...

Matte tuli host-perheensä kanssa katsomaan mun peliä Stony Brookia vastaaan. Älskar dig !

<3

Kun koti-ikävä iskee skype auttaa

SAAC:in kautta pääsimme "valmentamaan" unified joukkuetta miesten pelin puoliajalla. Huikeita ihmisiä !

maanantai 29. joulukuuta 2014

CHRISTMAS

Joulu tuli ja meni, aika kuluu niin nopeesti. Tuntuu siltä että vasta eilen varasin innoissani liput New Jerseyyn Mathiaksen luokse ! Joulu oli erittäin onnistunut. Vietimme Mathiaksen kanssa päivä New Yorkissa. Otimme aikasin aamulla bussin Port Authority bussi asemalle jonka jälkeen kävelimme Times Squareille. Tämän jälkeen käveltiin kaupoissa ja luonas aikaan tapasimme Mathiaksen host isän joka on töissä aivan Grand Centralin lähellä. Hän vei meidät luonaalle jonka jälkeen kävelimme Bryant Parkiin jossa oli iso ulkojää ja joulumarkkinat. Viihtyisä puisto ! Tämän jälkeen alkoi jo jalkoja vähän painaa ja suuntasimme kohti kotiin menevää bussia. Kotiin päästyämme päätimme vielä lähteä paikalliseen ostoskeskukseen joka ei ole mikään maailman pienin :) Siellä tuli vietettyä pari tuntia jonka jälkeen lähdimme illalliselle paikalliseen Mexicolaiseen. 
Seuraavana aamuna sai nukkua pitkään. Aamu meni laiskotellessa ja illalla oli sitten joulukirkon aika. Tämä oli minun ensimmäinen kerta kirkossa täällä jenkeissä mutta ihan samanlainen meno oli kun kotona suomessakin. Kirkon jälkeen oli luvassa naapureiden perinteiset joulujuhlat. 
Täällä jenkeissä joululahjat jaetaan vasta 25 päivä aamulla joten heti herättyämme suuntasimme alakertaan. Mathiaksen host perhe oli ollut ihana ja ostanut minulle kaikenlaisia joululahjoja ! Toin heille myös University of Maine Women's Basketball paidat joista he kovasti ilahtuivat. Illalla oli taas ns. suvun joulujuhlat, talossa oli yli 20ihmistä joten menoa riitti kun joukossa oli myös "muutama" lapsi. Söimme hyvää jouluruokaa jota host äiti oli valmistellut viimeset pari päivää. Jouluruoka ei ollut perinteistä suomalaista jouluruokaa, jota tottakai oli ikävä. Kivaa kuitenkin kokea jotain uutta, varsinkin kun viime jouluna ei tullut syötyä muuta kuin pihviä ravintolassa jouluaattona haha.
Loma meni nopeasti ja sitten olikin jo aika palata takaisin campukselle. Tänne päästyämme huomasimme kuinka kuollut meidän pikku kylämme on näin loma aikoihin. Täällä kun suurin osa asukkaista on koulun oppilaita niin tyhjää on ! 

Niin kuin aina, oli ihanaa nähdä Mathiasta. Kivaa huomata että hän viihtyy hyvin ja että host perhe pitää hänestä hyvää huolta ! Varmastikin iso kokemus hänelle josta aivan varmasti jää hyviä muistoja ja ystäviä. 

Pari päivää on nyt treenattu ja hirveesti vapaa-aikaa ei ole. Seuraava peli on Tammikuun 3 päivä joten meillä on vielä hyvin aikaa valmistauta otteluun. 
Eilen kävimme Lizin synttäreiden kunniaksi joukkueen kanssa ulkona syömässä. 
Nyt on aika suunnatan unten maille kun huomenna on taas aikainen herätys. Onneksi rakastan sitä mitä teen, muuten voisi olla aika hapokasta tämä meno täällä  :) 

Haleja <3 










maanantai 22. joulukuuta 2014

Pelejä ja joululoma

Kävimme luistelemassa Washington DCssä tänään.
HELLO !

Piiitkän tauon jälkeen ajattelin taas palata blogin pariin. En oikeen tiedä mistä aloitta kun viime kerrasta on jo ehtinyt kulua melkein kaksi kuukautta. Tuntuu siltä että saan aina vaan tekstin aikaseks kun istun joko bussissa tai junassa. Tällä kertaa olen matkalla Washington DC:stä NJ Mathiaksen luo !!

Jos palataan ajassa taaksepäin niin kaikki non-conference pelit on nyt pelattu ja hyvillä tilastoilla mennään conference peleihin (8-4). Kausi alkoi vähän niin ja näin, ensimmäisestä pelistä tuli tappio Bryantia vastaan. Lähdimme huonolla intensiteetillä matsiin jonka jälkeen oli aika rumat lukemat vaikka paransimme kyllä paljon pelin aikana. Toinen peli oli Long Island University vastaan kotona jonka voitimme tiukan pelin jälkeen jatkoajalla. Tämän jälkeen tuli kaksi tappiota putkeen, ensin UMass (todella huono peli meidän osalta) ja sen jälkeen Sacred Heart joka oli vähän parempi peli mutta he voittivat viime sekunnin korilla. Joten kaiken kaikkeaan ei ollut paras mahdollinen aloitus kaudelle.
Meidän onneksemme tajusimme ajoissa että asialle on tehtävä jotain NYT tai muuten tulee olemaan rankka ja pitkä kausi. Huonon alkukauden jälkeen, paransimme otteitamme ja voitimme jopa 6 peliä putkeen. Tämä oli koulun pisin voittoputki 2004-2005 kauden jälkeen. Joukossa oli muutama todella kova voitto, kuten esimerkiksi jatkoaika voitto Boston College:a vastaan joka on iso ja nimekäs koulu. Tämä oli myös ensimmäinen voitto ACC conference joukkuetta vastaan todella pitkään aikaan. Pelasimme myös hyvän pelin Harvardia vastaan jossa itse en valitettavasti pystynyt pelaamaan. Nyrjäytin nilkkani

Näiden pelien jälkeen oli luvassa loppu puristus koulussa, eli ns. koe viikko. Koe viikko on yleensä aika rankka kun kokeita saattaa pahimmassa tapauksessa olla noin 4 saman viikon aikana. Onnekseni minulla oli vain kaksi mutta ne sattuivat olemaan samana päivänä ihan peräkkäin. Menin kuitenkin molempiin kokeisiin hyvin mielin koska tiesin että olin lukenut paljon ja tehnyt kaikkeni saadakseni hyvän arvosanan. Saimme myös 2 vapaapäivää putkeen juuri ennen koe viikkoa joten oli aikaa lukea. Kokeiden jälkeen oli helpottunut olo ja oli kivaa saada keskittyä kokonaan korikseen. Edessämme meillä oli nimittäin kova peli..

Meidän voitto putkemme katkesi valitettavasti Perjantaina kun pelasimme UNC:tä vastaan joka on rankattu #6 koko maassa. Peli alkoi huonosti meidän osaltamme ja he pääsivät lyhyeessä ajassa 14-0 johtoon. Alku shokin jälkeen paransimme otteitamme ja puoliajalla lähdimme -6p. Parhaimmillaan olimme -3 toisen erän alussa mutta meillä tuli pari tyhmää menetystä putkeen joista he heti rankaisivat meitä urheilullisilla nopeilla hyökkäyksillä johon emme vaan mahtaneet mitään. Lopputulos oli -30p mutta kaiken kaikkeaan oli kyllä ihan hyvä peli meidän osaltamme vaikka tilastot näyttivät toisin. Pari vuotta sitten meillä ei olisi edes ollut mahdollisuutta kilpailla tämän tason jengiä vastaan. Pelasimme hyvää ja tiukkaa koripalloa noin 30min ajan #6 rankattua jengiä vastaan joka kertoo vaan sen että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tästä pelistä jäi paljon opittavaa ja oli myös kiva kokemus.
Emme jääneet suremaan Perjantain tappiota liian pitkään sillä Sunnuntaina (eilen) oli taas peli, tällä kertaa William&Mary vastaan josta tuli viime sekunnin heitolla voitto !! Hyvillä mielin pääsimme siis lähtemään 5 päivän joululomalle. Mikaela, Anna ja minä suuntasimme kohti Lizin kotia kun kerran satuimme olemaan Virginiassa. Tänään vietettiin koko päivä Washington DCssä josta Mikaela ja minä hyppäsimme junaan kohti NJ.

Kivaa päästä vähän lomailemaan ja olen odottanut tätä pitkään kun vihdoinkin pääsen käymään Mathiaksen luona ! Toivottavasti tästä kerää vähän lisää energiaa kevät kautta varten. Kun pääsen takaisin campukselle 27 päivä, edessä on pitkä viikko jolloin meillä on aikaa valmistautua ensimmäistä conference peliä varten joka pelataan 3 päivä Tammikuuta Albanya vastaan kotona. Emme ole vielä onnistuneet voittamaan heitä vastaan joten nyt jos koskaan on sen aika !

Näihin kuviin ja näihin tunnelmii,

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE RAKKAILLE SUOMEEN !!<3

Isän syntymäpäivän kunniaks otimme videon ja kuvan hänelle :)

Game Day 

Viimeisessä jefu pelissä oli todella kylmä. 

Thanksgiving dinner tuttuun tapaan ennen meidän joka vuotista Thanksgiving turnausta.

Lizin vanhemmat tulivat taas käymään ja laittoivat meille taivaallisen illallisen 

Tunnelmia BC voiton jälkeen

South Carolina jossa pelasimme UNCtä vastaan